Parhaat talvivetimet

Nämä on talvella 2014-2015 hyväksi havaittu. Kelin mukaan tietenkin täytyy varusteita varioida.

Aloitetaan tärkeimmästä eli ihoa vasten tulevasta kerroksesta. Työmatkapyöräilyn säännöllisyys asettaa erityisiä vaatimuksia varusteille. Talvitrikoita ei oikein voi pestä joka päivä. Eikä niitä ole varaa hankkia kovin montaa paria . Siksi paras ratkaisu on mielestäni ostaa useita pareja pehmustettuja alushousuja ja käyttää toppaamattomia trikoita niiden päällä. Tällä lailla trikoot voi pestä vaikkapa vain kerran viikossa. Alushousuja vaihtemalla saa kuitenkin joka päivä puhtaat ’säämiskät’ ihoa vasten . Paria mallia olen testannut, mutta nämä Goren Bike Wear Inner Tights Pro+ -pöksyt ovat pehmusteiltaan ja istuvuudeltaan ihan yhtä hyvät kuin varsinaiset ajoshortsit. Ainakin Bikeshop.fi -nettikauppa myy niitä. Shortsien lahkeet ovat verkkomaiset, mikä parantaa hengittävyyttä, joskaan ei ulkonäköä. Nämä on parasta pukea yksinäisyydessä ja pimeässä.

Verkkoteema toimii myös aluspaidassa. Ulkonäköefekti perheen naispuolisille on vielä alushousujakin järkyttävämpi. Partioaitasta olen löytänyt norjalaisen Acliman merinovillaisen verkkopaidan. Väittäisin että tämä on lämpimämpi kuin samanpaksuinen tavallinen villapaita, sillä verkko muodostaa eristävän ilmakerroksen. Kosteus haihtuu iholta saman tien ulompien vaatekerrosten kautta ulkoilmaan. Koskaan ei olo tunnu hikisen kostealta, vaikka kuinka rankkaa settiä pudottelisi. Leudolla kelillä tämä on ehkä turhankin lämmin. Silloin käytän ohuita merinovillaisia ihokkaita. Esim. Icebreakerin eri paksuiset ovat hyviksi koettuja. Merinovilla ei kutita eikä hien haju tartu siihen kuten  ’teknisiin’ kuituihin. Tuulettaminen silloin tällöin ja villapesu ehkä kerran kuussa riittää.

Koska kuoritakissani ei ole taskuja, käytän aluspaidan päällä lyhythihaista ajopaitaa. Tässäkin olen todennut merinovillan hyväksi, lämmön ja hajuttomuuden vuoksi. Raphalla esimerkiksi on erinomaisia joskin tyyriitä paitoja. Ihan täyttä villaa eivät taida olla, vaan jotain sekoitetta. Takana kolme taskua, joista yhdessä hyvä oivallus: oma lokeronsa pikkupumpulle. Lisäksi vetoketjulla suljettava kosteussuojattu pikkutasku arvoesineille.

Oikein kylmällä ilmalla vaihdan ajopaidan pitkähihaiseen  ’winter jerseyhin’, joka on ennemminkin takki. Todella lämmin, mutta sen hihat eivät pidä kovin hyvin tuulta, joten se vaatii vielä verhokseen kuoritakin.  Sen ei sitten enää tarvitsekaan kummoinen olla, ja enimmäkseen olen  tarvittaessa taskuun mahtuvaa ohutta tuulitakkia. Oikein kovalla sateella vaihdan tuulitakin takaa pitkään Gore Bike Waren sadetakkiin. Hengittää todella hyvin, ei lepata mistään ja suojaa myös takapuolen. Tosin siihen tarkoitukseen tärkein ”asuste” on kuitenkin satulan kiskoihin kiinnitettävä ass saver / butt fender. Oliskohan tuo suomeksi se kuuluisa p:een päristin?

Ja sitten ne pitkät trikoot. Alkutalven ajelin sateessa ja tuiskussa Gore Bike Wearin talvitrikoilla. Ne pitävät erinomaisesti tuulta ja ovat niin lämpimät, ettei 15 asteen pakkasessakaan ole tarvinnut alle pitkiä alushousuja. Ongelmana vain, että niiden haaran tikkaukset eivät kestäneet satulan kosketusta, vaan ratkesivat. Tarkemmin miettien trikoista puuttuu haaraosan vahvistus, joten eivät ne oikein voi kestääkään. Siis pikemminkin suunnittelu- kuin valmistusvirhe. Uskomatonta kyllä, Itiksen XXL, josta nuo olin lokakuussa hankkinut, suostui reklamoituani palauttamaan rahat lyhentämättömänä takaisin. Siis tammikuun lopussa kolmen kuukauden kovan kulutuksen jälkeen! Tilalle hankin  Raphalta talvitrikoot, joiden totesin riittävän enintään Englannin talveen. Lähetin ne saarelle takaisin ja paluuposti toi saman merkin  ’syvän talven’ trikoot. Ominaisuuksiltaan hyvin vastaavat kuin mainitut Goren pöksyt, mutta näissä on haaraosa suunniteltu ja vahvistettu viimeisen päälle.

Jaloissa käytän paksuja merinovillaisia sukkia, joita saa XXL:stä kahdella eurolla parin! Alkutalvesta käytin pyöräilykenkien päällä lämpimiä kenkäsuojia. Niitä on kuitenkin hankala käyttää, eivätkä ne kovin lämpimät ja vesitiiviit ole. Aivan toisen luokan ratkaisu on kunnon talvipyöräilykenkä. Joulun alla investoin lopulta maineikkaisiin Laken MXZ303 -kenkiin, eivätkä ole sen jälkeen varpaat kipristelleet kylmästä.

Käsineet ovat minulle ratkaisematon ongelma. Niin lämpimiä en ole löytänytkään, etteivät sormeni olisi pakkasella jo puolen tunnin lenkin jälkeen aivan jäässä. Tänä talvena on ollut enimmäkseen leutoa. Siksi olen pärjännyt sorkkamallisilla ’lobster’-käsineillä. Joskus on pitänyt vetää rukkaset käteen. Silloinkin on palellut armottomasti. Sähkölämmitteiset hansikkaat maksavat suolaisesti ja toimivuus epäilyttää, joten ongelma on tätä kirjoitettaessa ratkaisematta.