Tänään oli jälleen uusi Eka Kerta, josta syntyi lopulta sykäys kirjailla ainakin itselle blogi-muistiinpanoja. Potkun antoi CCH:n pääsiäisleirin yhteislenkki nro 3 Kuusijärveltä.

Matti oli tuolle lenkille houkutellut. Arvelutti lähteä mukaan, kun ryhmäajamisesta ei ollut kokemusta kuin maksimissaan viiden hengen porukalla Kanarian leiriltä viime joulukuulta. Ja sentään nyt luvassa järjestäytynyttä urheilua pyöräseuran nimissä. Keskaritkin varmaan ihan tolkuttomat.

Varmuuden vuoksi jätin perjantain ja lauantain yhteislenkit väliin. Kävin yksin testaamassa varusteita ja kuntoa Nikkilän-Kulloon-Svartbäckin-Immersbyn lenkillä, 115 km . Ja lauantaina palauttava lenkki 40 km. Ei vakuuttanut. Tuulitakin hihatkin lepattivat. Siispä piti hankkiutua Velosportiin ostamaan uusia timmimpiä vetimiä. Olinhan juuri saanut luetuksi loppuun suurenmoisen opuksen ”Midlife Cyclist”, jonka syvin viisaus kuuluu: ”Buy the best to look the best to be the best”. Uusien varusteiden tuoman itsevarmuuden turvin syntyi vakaa päätös osallistua sunnuntain yhteislenkille.

Aamulla jäi sitten herätyskello virattomaksi ja sykkeet huitelivat anaerobi-kynnyksellä jo romppeita kokoillessa. Sen verran olin epävarma vastaisesta jaksamisestani, että päätin autoilla Kuusijärvelle. Sentään kolmekymppiä suuntaansa. Ajaessa iski paniikki. Olikohan sittenkin vikatikki laittaa uudet spandeksit päälle? Mahtaa konkareita naurattaa, kun noviisi elvistelee hienoissa tekstiileissään eikä osaa, saati jaksa ajaa joukon tahtiin?

Huoli osoittautui jo parkkipaikalla aiheettomaksi. Autojen uumenista ilmaantui toinen toistaan upeampia hiilikuituluomuksia, joita kasailtiin ja säädeltiin pieteetillä ja kadehdittavalla asiantuntemuksella. Lähtöpaikan vallitseva asustus oli kuin Assoksen ja Sidin web-katalogeista. Ja ne pyörät! Yhdenkin Cervelon omistaja kertoi ajokkinsa arvoksi 16 tuhatta euroa. Oma Orbea alkoi tuntua Orvokilta ja muutenkin varustus enemmän yhteismitalliselta kantajansa kanssa.

Mutta sitten kävi käsky matkaan. Miehet tähän letkaan ja junnut jää pois kyydistä! Matti huikkasi että tuo juna on meidän ja liityimme porukan jatkeeksi. Totta puhuen olin toivonut junnujen liittyvän joukkoon, jottei tarvitsisi paluumatkaa ihan yksin polkea. Mutta pian alkoi ajo sujua. Ja mikä mahtava uskomaton uusi kokemus ajaa ehkä kolmenkymmenen ajajan tuottamassa imussa ja renkaiden kohinassa!

Reitti kulki pikkuteitä jotakuinkin suoraan pohjoiseen, Mäntsälään ja sitten Järvenpäähän ja Tuusulanjärven kiertoon. Kävin tunnollisesti vuorollani vetämässä letkaa, kunnes paluuosuudella ennen Tuusulaa vetovuorosta jäätyäni ylämäessä hapotti niin perusteelliseti, että olin tippua pääjoukosta. Onneksi matkan varrella juttukaveriksi tullut Akilleksen kaveri kannusti tsemppaamaan sen verran, että pääsin takaisin roikkumaan joukon imuun. Pian voimat virkosivatkin niin, että loppumatka sujui kohtuullisesti vetoihinkin vastaten.

Matkaa lopulta 98 km, keskinopeus 34,3 km/h. Käsittämättömän hieno ilma. 15-17 astetta lämmintä, aurinko pilvettömältä taivaalta ja lähes tyyntä. Konkareiden mukaan leppoisa tasainen lenkki. Itselleni ehkä vähän tiukempi, mutten lopulta ollutkaan erityisen puhki Kuusijärvelle palattuamme. Pääsiäismaanantaina taitaa kuitenkin jäädä yhteislenkki väliin pääsiäisillallisella veljen luona nautitun viinimäärän takia. Vaihtoehtona kyykyttää privaattilenkillä omia kavereita nyt jo kertyneen vankan peloton-kokemuksen antaman karisman turvin.