Vättern Rundan 2015

Olosuhteet pari tuntia ennen lähtöä majoituspaikkanne läheisellä rannalla. Tuolla vastarannalla pitäisi olla joskus aamuyöstä..

Olosuhteet pari tuntia ennen lähtöä majoituspaikkanne läheisellä rannalla. Tuolla vastarannalla pitäisi olla joskus aamuyöstä..

Todellista aloittelijan tuuria. Tämän vuoden Vättern-järven kierron sää oli alusta loppuun lämmin, pilvetön, sateeton ja lähes tuuleton. Motalan mökkimme vuokraisäntä kertoi osallistuneensa ajoon 12 vuotena, eikä niiden joukossa ollut yhtäkään, jolla ei olisi ainakin jossain vaiheessa kastunut. Valitettavasti tämä sääihme jäi häneltä nytkin kokematta, koska hänelle oli tehty sydänoperaatio muutama kuukausi sitten.

Kertomus alkaa viime vuoden kesäkuulta. Silloin kävimme Ikosen Pasin tuttujen kanssa 150 km lenkillä kauniina kesäaamuna. Ajotyylit ja kuntomme ilmeisesti sopivat porukalla niin hyvin yhteen, että syyskuussa sain sähköpostissa kutsun lenkin junailleelta Micaelilta. Seuraavan kesän Rundan-porukkaan mahtuisi mukaan. Muu joukkue oli Micaelin ABB-kolleegoita ja muita kavereita. Nappasin tietenkin syöttiin kiinni.

Ehkä tusinan vaatteiden vaihtokierroksen jälkeen päästiin kiinnittämän numerolappu lopullisesti rintaan

Ehkä tusinan vaatteiden vaihtokierroksen jälkeen päästiin kiinnittämän numerolappu lopullisesti rintaan

Kisakunnon viimeistely alkoi torstaina Velosportista. Arilta sain energiapatukoiden lisäksi matkaevääksi neuvot laittaa parasta kalustoa peliin ja ottaa alkupätkä rauhallisesti. Kolmen sadan kilometrin mittaan olisi kyllä aikaa kiristää tahtia. Motalaan saavuimme laiva- ja automatkan jälkeen perjantaina puolen päivän aikoihin. Iltapäivä ja ilta kuluivat  lähtöaikamme (22:36) hermostuneen odottelun sekä neste- ja energiatankkauksen merkeissä. Itselleni uusi vinkki oli ottaa tabletti Immodiumia ennen suoritusta sillä ajatuksella, ettei kakkoshätä vaatisi toimenpiteitä matkan aikana. Illan edetessä tarkistelimme sääennusteita vähintään kerran vartissa kaikista tuntemistamme palveluista. Jokaisen ennusteen jälkeen sovittelimme mukana tuotuja ja  hätäostoksina hankittuja vaatekertoja päälle yhä uusina yhdistelminä.

Majoituksesta lähdössä

Majoituksesta lähdössä

Lopulta koitti aika rullailla muutaman kilometrin matka mökiltämme lähtöalueelle.  Karsinaan ennätti ennen meitä ehkä kymmenen nuoren miehen vahvuinen joukko samalla minuutilla lähteviä norjalaisia.  Oma porukkamme järjestäytyi suunnilleen sen mukaan, millaista vauhtia kukin aikoi pitää. Nopeimpaan ryhmäämme seuloutui näin kuusi, seitsemän ajajaa. Lähdön tapahduttua ajelimme kaupungista ulos rauhallista vauhtia lähettäjämoottoripyörän ja norjalaisten imussa. Pyörien takavalot muodostivat pimenevässä alkuyössä näköjään loputtomasti kiemurtelevan käärmeen keskelle itä-götalaista peltomaisemaa.

Lähtöalueella jo

Lähtöalueella jo

Moottoripyörän väistyttyä norjalaiset kiihdyttivät hyvään matkavauhtiin. Arton johdolla takerruimme kantaan. Ajaminen tuntui lämpimässä iltayössä lähes euforiselta,  ja hyvät neuvot rauhallisesta alusta unohtuivat saman tien. Porukkamme hitaammat ajajat päättivät pudottautua heti kyydistä, ja me jäljelle jääneet neuvottelimme norjalaisten kapteenin kanssa tiimien yhdistämisestä. Jatkuvasti ohitimme valtavia määriä aiemmin lähteneitä pyöräilijöitä pitkin punaista valomerta. Alkuun yritimme pyörittää kahden jonon jatkuvaa vuorovetoa, mutta siihen porukka oli liian heterogeeninen. Nopeasti myös kävi ilmi, että se olisi myös ollut liian vaarallista. Ohitettavat pyöräilijät toikkaroivat usein jopa neljä rinnakkain. Letkalla tällaisten sumien ohittaminen melkoisella nopeuserolla oli kapeissa kohdissa paikoin hurjaa. Erityisesti kun vastaan tuli autoja tai liikenteenjakajia. Kilpailukeskuksesta hankitut soittokellot osoittautuivat tehottomiksi. Niinpä kärkimiehet joutuivat karjumaan kurkkunsa käheiksi saadakseen turvalliseen ohitukseen tarvittavan tilan syntymään.

Keskinopeudet matkan edistyessä. Alun vauhdinpito norjalaisten hyvin näkyvissä.

Keskinopeudet matkan edistyessä. Alun vauhdinpito norjalaisten hyvin näkyvissä.

Ensimmäiset noin sata kilometriä pidimme hyvää vauhtia norjalaisten kanssa – keskinopeus 35 km/h. Vetovuoroista ehti 15-20 ajajan junassa toipua hyvin. Ehkä viidenkympin kohdalla olimme lähellä saada aikaan kunnon kasan, kun edellä joku säikähti pyörää ilman valoja pimeässä taluttanutta kisaajaa ja veti jarrut pohjaan. Takaa tulevat minä mukaan luettuina väistivät kuka mihinkin suuntaan täpärästi välttäen törmäyksen. Huh-huh!

Norjalaisten kapteeni kävi silloin tällöin ehkä aiheellisestikin valittamassa joidenkin porukkamme jäsenten ajotyylistä: jonossa ajettaessa jaloissa on syytä jatkuvasti pitää painetta ja polkimet pyörimässä. Lyhyet vapaalla rullaamiset kertautuvat pitkässä letkassa niin, että viimeisinä ajavat kokevat melkoisen pumppausliikkeen. Tätä oppia pohdittiin kisan jälkeen porukalla. Tuntui lähes ratkaisemattomalta, miten olisi mahdollista välttää rullaaminen siinä tilanteessa, että vauhtia pitää saada pois törmäyksen välttämiseksi, kun jarruihinkaan ei saa koskea. Osa ratkaisua on varmaan katsoa riittävän kauas eteenpäin edellisen ajajan takarenkaaseen tuijottamisen sijaan. Sivulle tuuleen väistäminen tietenkin on toinen keino. Mutta lopulta päättelimme, että ihan täydellisesti tuota pumppaamista ei pitkässä jonossa ajettaessa pysty välttämään.

HHe results detailJossain ennen Jöngköpingiä vatsataudista toipuva Micael alkoi oirehtia: nesteet eivät imeytyneet ja vauhdin pitäminen oli vaikeaa. Lopulta jouduimme toteamaan että hän oli tippunut kyydistä. Harmitti Mikken puolesta. Harmi myös tiimin kannalta, sillä yksi luottovetureista oli poissa pelistä. Norjalaisten kanssa kuitenkin vauhdinpito jatkui huipentuen hurjaan laskuun kohti järven eteläkärjen Jönköpingiä. Nopeus nousi paikoin seitsemään kymppiin, ja karjuminen oli sen mukaista. Kaupungin läpi ajoimme mukulakiviä täristellen ja kapakoista pursuavia lakkiaisiaan juhlivia nuoria väistellen.

Kaupungin laidalla huomasimme norjalaisten kadonneen. Tämä oli paha takaisku, sillä uusia nopeita junia ei vain ollut saatavilla. Niinpä kokosimme joukkomme ja viiden miehen voimin jatkoimme vuorovetoa. Päätimme jättää Jönköpingin jälkeisen huoltopisteen väliin ja pidimme vauhtia yllä parhaamme mukaan. Tässä vaiheessa kaima Heikki V. alkoi hyytyä ja sovittiin, että hän jättää vetovuorot toistaiseksi muille yrittäen roikkua mukana. Kun juomapullot alkoivat käydä tyhjiksi, pysähdyimme n. 130 km kohdalla. Pyörät nopeasti parkkiin ja ripeää kävelyä huoltopöytien ääreen. Niistä harottiin pikapikaa mustikkasoppaa, banaanin paloja ja suolakurkkuja sen mitä vauhdissa ehdittiin. Hätäinen juomapullojen täydennys ja rakon tyhjennys. Saman tien matkaan!

Heikkiä hymyilyttää vielä tässä vaiheessa.

Heikkiä hymyilyttää vielä tässä vaiheessa.

Piakkoin tauon jälkeen alkoi lenkin henkisesti vaikein vaihe – ehkä välillä 130 – 170 km / Bankeryd – Hjo.  Keskinopeus laski tuossa 31 km/h:iin. Tosin tuohon taitaa sisältyä taukokin. Yö oli pimeimmillään ja porukka harventunut. Pysähdyksen jälkeen maitohapot jylläsivät reisissä. Vetovuorot tuntuivat kerta kerralta raskaammilta. Silloin tällöin totesimme peräämme liimautuneen uusia kyytiläisiä, joita yritimme houkutella mukaan pyöritykseen ja vuorollaan keulalle töitä tekemään. Muutamia hyviä vahvistuksia näin saimmekin. Erityisesti muuan isokokoinen sveitsiläinen teki kaikkiin vaikutuksen. Hän ajoi kanssamme varmaankin sata kilometriä. Jatkuvasti samalla kadenssilla ja samassa asennossa.  Vetovuorollaan hän nosti keskinopeuden tasaisella yleensä 36 km/h:iin. Toinen vastaava oli niinikään isokokoinen ruotsalainen. Itse ajoin enimmäkseen hänestä seuraavana, ja tuntui ettei hänen takanaan ollut ilmanvastusta nimeksikään. Heikkikin alkoi 200 km:ia lähestyessämme virota ja tehdä vetoja vuorollaan kärjessä. Maalissa kuulin hänen tyhjentäneen matkan mittaan 20 geelipussia!

sportograf-63087364Kun aamu alkoi sarastaa, ainakin itselläni alkoi myös mieliala nousta, ja loppuun asti jaksaminen alkoi tuntua ihan mahdolliselta. Jossain 200 km tienoilla ilmaantuivat tien poskeen ensimmäiset järven pohjoispään Askersundia ennustavat tienviitat. Loppumatka jakautui mielessäni n. 60 km matkaan sinne ja 40 km etappiin sen jälkeen. Nyt tämä tuntui jo helposti hallittavalta: enää normaali Palmenin-kaupan lenkki ja sen päälle työmatka edestakaisin! Päiväkin oli jo noussut ja maisemia olisi ollut mahdollista havainnoida. Joku taisi eräänkin järvinäkymän avautuessa huutaa, että nyt olisi tarjolla koko reitin kauneimpia näkymiä. Pakko tunnustaa että siinä vaiheessa reaktioni oli luokkaa “ketä kiinnostaa?” Kaiken kaikkiaan muistikuvat tuosta vaiheesta ovat aika hämäriä. Sentään jäi mieleen pitkä jyrkähkö ylämäki, jonka lopussa joku pappi piti ghettoblastereineen yllä gospel-tilaisuutta ja julisti kylteissään vapahdusta kaikille kärsiville. Jälkeenpäin kuulin että paikan nimi on Jessemäki, ja ilmiö jokavuotinen. Täytyy nostaa hattua koko reitin varrelle levittäytyneille läpi aamuyön jaksaneille katsojille. Jokaisesta Heija-huudosta sai oikeasti voimia, ja vauhti kiihtyi taas hetkeksi.

Viimeiset peninkulmat taitettiin tällä joukolla.

Viimeiset peninkulmat taitettiin tällä joukolla.

Askersundin sillalla tavoitimme tankkauspisteemme ohittaneen Jorman ja hänen kanssaan ajaneen ruotsalaiskaverin. Saimme siis vähän vahvistusta joukkoomme. Pian sillan jälkeen tuli vastaan huoltopiste. Sen mainittu ruotsalainen Jorma perässään ja minä kolmantena ohitimme. Artolla oli juomapullot tyhjinä joten hän kurvasi huoltoon Lasse ja Heikki kannassaan. Tiimimme oli siis lopullisesti hajalla. Jatkoimme lopun matkaa Jorman ja ruotsalaisen kanssa. Kumpikin osoitti loppupätkän pitkissä ylämäissä hyytymisen merkkejä ja lyhensi vetovuorojaan. Itse tunsin virkoavani, ja ajo alkoi taas sujua itse asiassa oikein iloisesti.  35 km ennen maalia tajusin, että meillä on hyvät mahdollisuudet ehtiä maaliin alle yhdeksässä tunnissa ja asetin sen vasta tässä vaiheessa oikeasti tavoitteeksi. Se toteutuikin, ja pysäytimme kellot ajassa 8 h 52 m 36 s. Keskinopeus siis vähän vajaa 34 km/h.

Jorman kanssa maalissa. Kameran linssi taskuun sulaneeseen Powerbariin tuhriutuneena.

Jorman kanssa maalissa. Kameran linssi taskuun sulaneeseen Powerbariin tuhriutuneena.

Arto ja Lasse ylittivät niinikään maaliviivan alle yhdeksän tunnin – ajassa 8:59. Heikki saapui pari minuuttia myöhemmin, harmillisen vähän tuon maagisen rajan ylittäneenä. Maalialueella tapasimme myös alkuyön norjalaisjoukkueen. Kertoivat rengasrikon kohdanneen kahta jäsentä Jöngköpingin mukulakiveyksillä. Siksi siis olivat kadonneet kuviosta.

Jorma, Lasse ja Arto maalissa

Jorma, Lasse ja Arto maalissa

Vaivan palkka

Vaivan palkka

Itse en ollut ennen kisan alkua yhdeksän tunnin tavoitetta mitenkään erikoisesti noteerannut. Vasta myöhemmin ymmärsin, että “sub 9” on oikeasti tavoittelemisen arvoista: vain sen saavuttaneet hyväksytään seuraavan vuoden kisaan aamulla starttaaviin lähtöihin, joissa parhaat joukkueet ajavat “turisteista” vapaalla tiellä. Optimaaliset sääolot vauhdittivat tämän vuoden suoritusta, ja yksi aamulla startanneista tiimeistä rikkoikin reittiennätyksen ajalla 6 h 33 min!  Meidän matkantekoamme hidasti erityisesti se, että jouduimme pyörittämään letkaa liian pienellä miehityksellä. Perästämme ei kerta kaikkiaan tullut nopeampia junia, joihin olisi voinut liittyä. Ohitimme matkan varrella varmaan tuhansia muita ajajia, mutta meidän ohitsemme ei vain tullut ketään. Oppi seuraavalle vuodelle on, että kannattaa ehkä lähteä tuntia, paria myöhäisemmällä ajalla, jolloin junien todennäköisyys kasvaa. Tai siis: tämähän oli ensimmäinen ja viimeinen kerta…

Paluumatkan loivennus

Paluumatkan loivennus. Vasemmalta Arto, Juha, Heikki ja Micael

Mainokset
Kategoria(t): Kisat ja kuntoajot, Treeni- / ajokokemus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s