Tiistai oli ennakkokaavailuissa rankin huilipäivä. Ohjelmana oli ensin nousta Val d’Iseren kylään ja sitten ylittää kaksi vuoristosolaa: Col de l’Iseran ja Le Col du Mt. Cenis. Edellinen on Alppien korkein asvaltoitu päätiesola. Huippu n. 2770 metrissä, ja nettonousua sinne majapaikastamme n. 1900 metriä – käytännössä 42 km:n ylämäki! Jälkimmäinen sola johdattaa tosi kauniin Lac de Mont Cenisin järven yläpuolelle, ja sieltä tie vie järven taitse ja aikanaan Susan kaupunkiin Italiaan. Tiisataina myös vaihdoimme majapaikkaa, joten osa joukkueesta (Miksu, Matti, Pasi) sai osakseen ajohukin vuokrapakullamme.

Edellisillan huolellisten ennakkovalmisteluiden ansiosta polkaisimme liikkeelle jo klo 8. Tuossa vaiheessa aurinko ei vielä lämmittänyt, ja nousu kohti Val d’Isereä oli koleahko seitsemisen astetta. Autoliikenne oli tuohon aikaan ikävän vilkasta ja meluisaa. Myös tietyöt ja kapeat tunnelit haittasivat useaan otteeseen matkantekoa. Ei siis aivan nautinnollisin nousu. Val d’Isereen pääsy kuitenkin palkitsi vaivat, ja erityisesti Late oli innoissaan suosikkihiihtokeskuksensa jälleennäkemisestä, nyt pyöräilyn merkeissä. Nautimme kylässä erinomaisesta maitokahvista ja hilloleivistä. Vaihdoimme myös autokuskia. Miksu hyppäsi nyt pyörän sarviin ja Matti jatkoi Transitilla.

Val d’Iseren jälkeen tie rauhoittui tyystin, ja saimme keskittyä meditatiiviseen nousuun kohti Col de l’Iserania. Päivä paistoi jäsenet sopivaan nousulämpöön. Erityisesti Pasia oli kiinnostanut se, miltä tuntuu nousta noin korkeassa ilmanalassa. Ja kyllähän 2500 metrin korkeuden jälkeen puuskutus oli kaikilla huomattavan raskasta vaikka nopeus oli kaikilla alle 10 km/h. Miksu taisi tuoreimmilla jaloillaan ehtiä huipulla ensimmäiseksi. Maininnan arvoinen oli myös Laten rutistus takamatkalta, kuin myös loppusuoran irvistyksensä.

Huipulta laskeuduimme vastatuulessa Lanslevillardin kylään. Matkan varrelle osui Bessansin ampumahiihtostadion. Nautimme Lansevillardin keskusaukion kaivolla iltapäivän auringossa aamulla mukaan pakkaamistamme eväistä ja mietimme seuraavaa etappia. Pasi uhrautui ajamaan autolla matkatavarat Bardonecchiaan majoituspaikkaan ja sitten moottoritietä muita vastaan Susaan. Vähältä piti, etteivät Late ja Heikki jättäneet tässä vaiheessa leikkiä kesken, ehkä aamun nousun ja vastatuuliosuuden kypsyttäminä. Onneksi Masa rohkaisi jatkamaan ja lupasi vetää letkan ylös solaan. Kylästä noustiin 700 metriä, enimmäkseen kauniin lehtikuusimetsän siimeksessä 6-10% nousukulmaa. Tuuli oli huomattavan navakka, ja enimmäkseen vastainen. Pahoista ennakkoaavistuksista poiketen nousu sujuikin kaikilta aika helposti. Paljolti kiitos Masan vetoavun.

Perillä solassa alkoi valjeta, ettei tätä kokemusta olisikaan kannattanut mistään hinnasta jättää väliin. Ylänköjärven maisema oli sanoinkuvaamattoman kaunis, ja ajo ylängöllä oikein leppoisaa. Järven patovallin jälkeen alkoi unelmalasku Susaan. Päällyste oli erittäin hyväkuntoinen, laskukulma enimmäkseen 10%, ja mutkat säännöllisen muotoiset. Lasku oli siis puhdasta nautintoa – parhaimmillaan kuin carving-lasku hiihtorinteessä. Matti ja Heikki taisivat lasketella ripeimmin, jälkimmäisen nopeimman kilometrin keskinopeus 62,1 km/h ja huiput yli 70 km/h. Lasku tuntui jatkuvan loputtomiin. Sentään saimme pysäytettyä Susan kaupungin keskusaukiolla ja etsittyä sopivan terassikahvion ansaituille espressoille ja palautussoluille!