Tarunhohtoinen Col de l’Izouard! Täällä ovat voittaneet Coppi, Bobet, Bartali, Merckx… Liitetäänkö tänään etappivoittajien nauhaan Priha vai Heinaro?

Päivän suunnitelma oli seuraava: siirrytään autolla Bardonecchiasta (Italia) Brianchoniin (Ranska). Me (Matti ja Heikki) starttaamme sieltä kohti Col de l’Izouardia (2360m) jonka saavutettuamme etenemme Col de Angeliin (2750 m). Pasi ja Late taas jatkavat Brianchonista autolla Guillestreen, jalkautuvat pyörille ja iskevät Col de Angeliin lounaasta. Parien kohtaaminen todennäköisesti jossain lähellä tuota solan huippua, ja paluumatka kaikki yhdessä Pasin ja Laten tuloreittiä takaisin Guillestreen. Miksun flunssa oli kiristänyt otettaan, joten hän valitettavasti joutui jättämään päivän odotetun retken väliin.

Edellisen päivän suttukelin jälkeen sää suosi Izouardiin nousemista. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta solan suuntaisesti, ja nousu oli lähes tuuleton. Kuin yhteisestä sopimuksesta jäimme toisistamme huutoetäisyyden päähän ja kiipesimme omiin ajatuksiimme vaipuneina. Tiedä häntä, syntyikö ajatustoiminnasta jotain tulosta, mutta nousumetrit kertyivät kuin huomaamatta. Liikennettä oli erittäin vähän, joten hiljaisuus ja pyörittämiseen keskittyminen oli ajoittain täydellistä. Loppusprintti Izouardin huipulle oli kai odotettu: Matti pani takaviiston tarkkailuasemastaan merkille Heikin noviisimaisen liian pienen kirivaihteen valinnan ja iski pari pykälää suuremmalla vaihteella ohi jo 100 metrin sprintin puolivälissä.

Izoardin huipullakin oli yllättävän lämmintä. Jäimme siis sinne nauttimaan Miksun meille jälleen kerran laittamista erinomaisista eväspatongeista ja teimme tuttavuutta paikalle sattuneen italialaisen veteraanipariskunnan kanssa. He olivat vannoutuneita pyöräilyhistorian harrastajia ja pitivät pyöräilymuseota Genovan lähellä. Hyvää yhteistä kieltä meillä ei oikein tahtonut löytyä, mutta italian, ranskan, saksan ja englannin sekoituksella saimme sen verran selville, että herralla oli kilpailupyöräilytaustaa itselläänkin ja että he ovat mukana vuosittain Toscanassa-järjestettävässä Eroica-pyöräilytapahtumassa, samoin vastaavissa kisoissa Japanissa ja Etelä-Amerikassa. Herra esitteli auliisti autostaan kaivamaansa rekvisiittaa: mm. Gino Bartallin omakätisesti signeeraaman muotokuvan ja Italian maajoukkueen vuosisadan alun ajopaidan. Izouardilta laskeuduimme siis kaakkoon. Maisemat olivat tyystin erilaiset kuin metsäinen nousu luoteen suunnasta. Totesimme että tältä puolelta nousu huipulle on todennäköisesti vaativampi.

Tällä välin Late ja Pasi olivat saaneet auton pysäköityä ja aloittaneet pitkän ja hivuttavan nousun Guillestresta Angeliin. Nousu kulki enimmäkseen jyrkkäseinäisen kanjonin reunaan louhittua tietä. Maisemat olivat tuolla alkutaipaleella ehkä tähänastisista vaikuttavimmat, mutta nousukulma oli kovin loiva, ehkä keskimäärin kolme prosenttia. Kun noustavaa oli 1945 m, huippu lähestyi tuskastuttavan hitaasti.

Izouardin risteyksen jälkeen tie alkoi lopulta jyrkentyä, paikoin 10-prosenttiseksi. Maastoltaan hyvin avoimessa Angelin solassa vastatuuli pääsi puhaltamaan navakasti. Pitkät suorat nousut tuntuivat siksi ehkä jyrkemmiltä kuin olivatkaan.

Rankka nousu ei estänyt tekemästä eläinhavaintoja: täällä yli kahden kilometrin korkeudessa ei juurikaan enää näkynyt lehmiä. Sen sijaan merkille pantiin valtava lammaslauma ja siinä ehkä parikymmentä aivan vastasyntynyttä karitsaa. Lisäksi bongattiin murmeli ja aasipariskunta.

Late ja Pasi ehtivät huipulle ehkä varttituntia ennen Mattia ja Heikkiä. Koska tuossa vaiheessa pilvet alkoivat ottaa vuoren valtaansa, kumpikin pari kääntyi laskuun hyvin pikaisten huippukuvien jälkeen, ja tapaaminen sovittiin alarinteen terassikahvioon.

Loppumatkan loiva lasku tehtiin kaikki yhdessä ripeää vuorovetoa. Välillä vain pysähdyttiin ottamaan pakolliset valokuvat. Ja Guillestressa odottivat baarin terassilla palautusoluet, kuinkas muuten.

Päivän tilastot (Heikki): vaakamatkaa 102 km, nousua 2710 m, keskinopeus 18,3 km/h, nopeimman kilometrin keskinopeus 70,1 km/h, huippunopeus 78,5 km/h.