Alppihuiputtajien huilileiri – Päivä 7: Col du Calibier ja Alpe de Huez

Perjantaina oli aika jättää Bardonecchia ja hyvästellä hotellin henkilökunta. Arvatenkin kumpikaan osapuoli ei murehtinut tätä eroa. Hotellihuone oli osoittautunut kovin ahtaaksi ja epäkäytännölliseksi. Toisaalta sonnilaumamme ei tainnut olla hotellillekaan varsinainen vetonaula. Toisen kerroksen huoneemme ominaistuoksu oli loppuviiikosta aistittavissa jo kadulta asti. No, eivät siitä varsinaisesti huomauttaneet muut kuin oman joukkueemme herkkäsieluisimmat jäsenet.

Eipä siis muuta kuin paku aamulla täyteen pyöriä, miehiä ja laukkuja. Sitten jälleen nokka kohti Ranskaa ja Brianconia. Tällä kertaa vain ajoimme kaupungin läpi ja pysähdyimme vasta varsinaisessa aamupäivän kohteessamme Col du Lautaretissa. Ohjelmana oli tietenkin kivuta Col du Calibierille (korkeus: 2642 m, nousua 582 m). Etappi toimitti myös iltapäiväksi sovitun Alpe de Huezin takaa-ajokisan karsintakilpailun virkaa. Pasi lumoutui Calibierin karun upeista maisemista niin, että päätti jättää karsinnan väliin ja keskittyä valokuvaukseen. Tuolla tempulla hän ansaitsi automaattisesti Huezin kisan paalupaikan ja kohtalon olla takaa-ajettavana koko töppyrän mitan.

Picture2

Miksu oli edellisiltana pelotellut Calibierin maineella. Maasto on hyvin avointa, ja tuulet voivat siellä yltyä vimmatuiksi. Jopa siinä määrin, että sopivasti mutkan takaa yllättäessään puuska saattaa heittää pyöräilijän kumoon. Tänään oli tuuli tipotiessään, ja saimme availla edellispäivien huilien jäljiltä kolottavia lihaksia suloisessa auringonpaisteessa. Automatkalla olimme miettineet, miksi joistakin Tour de Francen nousuista on muodostunut erityisen kuuluisia ja suosittuja, myös turistikohteina. Nyt havaitsimme, että ainakin osittain syy on ihan raadollinen: niiden lähelle on helppo päästä autolla. Calibierin tien pintaa värittivät vähän väliä asvalttiin maalatut kannustuslauseet ja aiempien vuosien teiden jättiläisten nimet. Ei tarvittu samaistumiseen kuin hiukan mielikuvitusta ja happivajausta. Lähes pystyimme kuulemaan reitin varteen kertyneiden massojen huudon ja tuntemaan kannustavat taputukset selässämme.

Col du Caliibier 2

 

Huipulla ei kuitenkaan kohdattu televisioryhmiä vaan vaellukselta palaavia rajavartijoita. Todettiin, että Matti nappasi selkeän ykköspaikan, Late yhtä selvän kakkossijan ja Heikki huiputti niukasti ennen flunssasta vielä toipuvaa Miksua. Alpe de Huezin lähtöjärjestys siis käänteinen. Kaiken kaikkiaan Calibier tuntui helpolta. Syyn helppouteen voi tarkistaa nousunopeudesta. Lipsutteluksi meni. Kyllä se taitaa olla niin, että minkä tahansa vuoristonousun kovuus määräytyy sen mukaan, millaista vauhtia siinä joutuu pitämään (Pihkalan vanha totuus: ei matka tapa, vaan vauhti). Toki oma lukunsa ovat ne ylijyrkät nousut, joissa liike kerta kaikkiaan pysähtyy, ellei jaloissa ole riittävästi puhtia. Mutta Alpeilla ainakin päällystetyt nousut tämänviikkoisen kokemuksen mukaan ovat jyrkkyydeltään kovinkin kohtuullisia.

Col du Calibier. descent

 

Laskuun lähdettiin Miksu ja Heikki edellä. Kummallekin alamäkiraketille ja koko porukalle opiksi: AINA ennen ajoa pitää tarkistaa pyörä, varsinkin jarrut. Pyörissä oli etujarrun pikavapautin löysätty, kun kiekko oli pitänyt irrottaa kuljetuksen ajaksi. Pyörää kasatessa salpa oli jäänyt tiukkaamatta. Niinpä etu- ja takajarrut olivat poissa totutusta tasapainosta. Kumpikin sankari meinasi lentää samasta mutkasta jorpakkoon ehkä viiden kympin vauhdista. Tuossa kohdassa asvaltti oli erityisen liukas. Jarrukahvan puristaminen samalla voimalla aiheutti takapyörän sujouttumisen ja pyörän heittelehtimisen. Onneksi selvittiin ilman kaatumisia.

WP_20140926_14_30_43_Pro

Iltapäivän etappina siis Alppien varmaankin suosituin pyöräturistikohde: Alpe de Huez (korkeus: 1770 m, nousua 980m ) kuuluisine kaksinekymmenineyksine (21!) serpentiinimutkineen. Sietämätön kisajännitys nyykähti ennen starttia Miksun rengasrikkoon. Lähtöä jouduttiin lykkäämään kunnes kumi oli vaihdettu. Lopulta saatiin joukkoon sen verran kuria, että Pasi pääsi starttaamaan mäkeen sovitusti ensimmäisenä minuutin etumatkan turvin. Seuraavaksi matkaan Miksu, ja edelleen minuutin välein Heikki, Late ja Matti.

WP_20140926_14_30_09_ProPasi päästeli menemään ja hävisi ensimmäisen mutkan taa tuossa tuokiossa. Miksu perään. Ja sitten meikäläinen (Heikki). Mikä järkytys! Etukäteen oli tiedossa että nousu on alkuun yllättävän tiukka. Mutta kun Col du Colibierin hapot lähtivät pian startin jälkeen liikkeelle automatkan jäljiltä, oli meno kuin täillä tervassa. Hyvä etteivät Late ja Matti saavuttaneet jo ensimmäisessä mutkassa! Eikä sitä kohtaamista tarvinnut kauaakaan vartoa. Herrat tulivat parilla, Matti jo Laten kuitanneena. Ja ohi suhahtivat. Matti kiri tietenkin omille teilleen ja ohitti aikanaan neljä minuuttia aiemmin lähteneen Pasin. Late pystyi pitämään tasaista hyvää nousuvaihtia ja tiputti Heikin kyydistä lopulta reilusti. Miksu kiri lopun sinnikkäästi, sitkeästä flunssasta huolimatta.

Vähältä piti, ettei Late saavuttanut kolme minuuttia aiemmin lähtenyttä Pasiakin. Enemmistön ymmärryksen mukaan kisa päättyi keltaisella maalatun viivan kohdalla huipun kylän alalaidalla.WP_20140926_15_56_28_Pro Late kuitenkin oli asennoitunut pidempään nousuun, ja olisikin sen jatkuessa varmaan ohittanut Pasin, joka nyt ylitti maaliviivan vain muutaman kymmenen metrin etumatkan turvin. Illalla piti tarkistaa tilannetta Youtube-videoilta, ja todellakin: näyttää että Late oli oikeassa: etappi päättyy vasta infernaalisen jyrkän loppuhuipennuksen jälkeen jossain kirkon kohdalla.

huipulla

 Oli miten oli, Pasi ja Late vetivät tosi hyvin, Miksulla ja Heikillä vaikeuksia saada sykkeet ylös, ja se näkyi tuloksessa. Joka tapauksessa hyvä nousu. Matti taisi mennä alle tunnin, muut joitakin minuutteja sen yli. Pantani nousi saman aikanaan n 37 minuutissa!.

Blogin kuvia valitessa kiinnittyi huomio siihen, että tähän maantiepyöräilyparatiisiin oli päässyt luikertelemaan karvainen maastopyöräilykäärme! Ajelemattomat jalat! Tilanne korjattaneen ensi tilassa ellei muuten, niin sakinhivutuksella.

2014-09-26-0160

 

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Alppihuiputtajien huilileiri – Päivä 7: Col du Calibier ja Alpe de Huez

  1. mip63 sanoo:

    Aamukahvin ääreltä juuri kommentoitiin, että Pasin aiemmat mäkikokemukset ovat max Kuninkaantien kukkulan luokkaa. Huh, hatun noston paikka. Ei muuta kun lady shavea ostamaan 😉 Tältä tieltä ei yleensä ole ollut paluuta 🙂

  2. heliveikki sanoo:

    Joo, Kovakuntoinen jannu ja varsinainen dynamo järjestelyasioissa! Hienoa että saatiin Pasi mukaan.

  3. fillarantti sanoo:

    Hienoa lukea reissun päältä näitä Alppi-huiputuksianne!
    Itse olen jo kunnon seniori 65v Fillarantti, mutta pyörä kulkee vieläkin mutta vauhti toki on hiipunut. Tuo Tahkon viisaus on voimissaan;) Itse kiipeilin kanssa tänään 74 km matkalla 1748 nousumetriä ja huomenna pitäisi taapertaa 120 kiloisen yhdistelmäni kanssa yli jo 1700 metristä. Kyllä minäkin maantiepyöräni kanssa vielä halajan noihin teidän maisemiin. Tässä blogini: fillarantti3.wordpress.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s