Alppihuiputtajien Huilileiri – Päivä 6: Tour de France legendoja

Tarunhohtoinen Col de l’Izouard! Täällä ovat voittaneet Coppi, Bobet, Bartali, Merckx… Liitetäänkö tänään etappivoittajien nauhaan Priha vai Heinaro?

Päivän suunnitelma oli seuraava: siirrytään autolla Bardonecchiasta (Italia) Brianchoniin (Ranska). Me (Matti ja Heikki) starttaamme sieltä kohti Col de l’Izouardia (2360m) jonka saavutettuamme etenemme Col de Angeliin (2750 m). Pasi ja Late taas jatkavat Brianchonista autolla Guillestreen, jalkautuvat pyörille ja iskevät Col de Angeliin lounaasta. Parien kohtaaminen todennäköisesti jossain lähellä tuota solan huippua, ja paluumatka kaikki yhdessä Pasin ja Laten tuloreittiä takaisin Guillestreen. Miksun flunssa oli kiristänyt otettaan, joten hän valitettavasti joutui jättämään päivän odotetun retken väliin.

matti ja heikki lähdössä

 

Edellisen päivän suttukelin jälkeen sää suosi Izouardiin nousemista. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta solan suuntaisesti, ja nousu oli lähes tuuleton. Kuin yhteisestä sopimuksesta jäimme toisistamme huutoetäisyyden päähän ja kiipesimme omiin ajatuksiimme vaipuneina. Tiedä häntä, syntyikö ajatustoiminnasta jotain tulosta, mutta nousumetrit kertyivät kuin huomaamatta. Liikennettä oli erittäin vähän, joten hiljaisuus ja pyörittämiseen keskittyminen oli ajoittain täydellistä. Loppusprintti Izouardin huipulle oli kai odotettu: Matti pani takaviiston tarkkailuasemastaan merkille Heikin noviisimaisen liian pienen kirivaihteen valinnan ja iski pari pykälää suuremmalla vaihteella ohi jo 100 metrin sprintin puolivälissä.

Izoard with veteranIzoardin huipullakin oli yllättävän lämmintä. Jäimme siis sinne nauttimaan Miksun meille jälleen kerran laittamista erinomaisista eväspatongeista ja teimme tuttavuutta paikalle sattuneen italialaisen veteraanipariskunnan kanssa. He olivat vannoutuneita pyöräilyhistorian harrastajia ja pitivät pyöräilymuseota Genovan lähellä. Hyvää yhteistä kieltä meillä ei oikein tahtonut löytyä, mutta italian, ranskan, saksan ja englannin sekoituksella saimme sen verran selville, että herralla oli kilpailupyöräilytaustaa itselläänkin ja että he ovat mukana vuosittain Toscanassa-järjestettävässä Eroica-pyöräilytapahtumassa, samoin vastaavissa kisoissa Japanissa ja Etelä-Amerikassa. Herra esitteli auliisti autostaan kaivamaansa rekvisiittaa: mm. Gino Bartallin omakätisesti signeeraaman muotokuvan ja Italian maajoukkueen vuosisadan alun ajopaidan. Izouardilta laskeuduimme siis kaakkoon. Maisemat olivat tyystin erilaiset kuin metsäinen nousu luoteen suunnasta. Totesimme että tältä puolelta nousu huipulle on todennäköisesti vaativampi.

Descent from Izoard

Tällä välin Late ja Pasi olivat saaneet auton pysäköityä ja aloittaneet pitkän ja hivuttavan nousun Guillestresta Angeliin. Nousu kulki enimmäkseen jyrkkäseinäisen kanjonin reunaan louhittua tietä. Maisemat olivat tuolla alkutaipaleella ehkä tähänastisista vaikuttavimmat, mutta nousukulma oli kovin loiva, ehkä keskimäärin kolme prosenttia. Kun noustavaa oli 1945 m, huippu lähestyi tuskastuttavan hitaasti.

late Guillestresta

Izouardin risteyksen jälkeen tie alkoi lopulta jyrkentyä, paikoin 10-prosenttiseksi. Maastoltaan hyvin avoimessa Angelin solassa vastatuuli pääsi puhaltamaan navakasti. Pitkät suorat nousut tuntuivat siksi ehkä jyrkemmiltä kuin olivatkaan.

late ja pasi nousu angeliin

Rankka nousu ei estänyt tekemästä eläinhavaintoja: täällä yli kahden kilometrin korkeudessa ei juurikaan enää näkynyt lehmiä. Sen sijaan merkille pantiin valtava lammaslauma ja siinä ehkä parikymmentä aivan vastasyntynyttä karitsaa. Lisäksi bongattiin murmeli ja aasipariskunta.

Angel

Late ja Pasi ehtivät huipulle ehkä varttituntia ennen Mattia ja Heikkiä. Koska tuossa vaiheessa pilvet alkoivat ottaa vuoren valtaansa, kumpikin pari kääntyi laskuun hyvin pikaisten huippukuvien jälkeen, ja tapaaminen sovittiin alarinteen terassikahvioon.

Late ja Pasi Angel

Matti and Heikki Col Angel
Loppumatkan loiva lasku tehtiin kaikki yhdessä ripeää vuorovetoa. Välillä vain pysähdyttiin ottamaan pakolliset valokuvat. Ja Guillestressa odottivat baarin terassilla palautusoluet, kuinkas muuten.

day 6 end

 

Päivän tilastot (Heikki): vaakamatkaa 102 km, nousua 2710 m, keskinopeus 18,3 km/h, nopeimman kilometrin keskinopeus 70,1 km/h, huippunopeus 78,5 km/h.

Day 6 route

Mainokset
Kategoria(t): Matkakertomus, Treeni- / ajokokemus | Avainsanat: , , , | 3 kommenttia

Alppihuiputtajien Huilileiri – Päivä 5: tasamaan etappi

parivetoja Day 5 route (2)

Suttuinen sää sotki keskiviikon suunnitelmat vuorten valloittamisesta. Pienen aamujahkailun jälkeen suunnitelmaksi seuloitui puikkaus Transitilla Torinon liepeille laaksoon ajelemaan tasamaata

vuorovetoa

 

Sopivan tilaisuuden tullen harjoiteltiin vuorovetoja. Merkit ja vetovuoron vaihdon tekniikka tuntuivat olevan vielä vähän hukassa, ja niistä riitti keskusteltavaa vielä illallispöydässä Bardonechiaan päästyämme. Lopputulos (blogin pitäjän yksinvaltiaan oikeudella): vetovuoro vaihtuu keulamiehen päätöksellä. Muut voivat kyllä ehdottaa vuoron vaihtoa, mutta oma-aloitteinen vasemmalta ohittaminen aiheuttaa vaaratilanteita. Vuoron vaihdon aloittamiseksi keulamies tarkistaa taakse vilkaisemalla, että liikennetilanne sallii vuoron vaihdon, näyttää suuntamerkkiä vasemmalle ja sitten siirtyy metrin verran kohti tien keskiviivaa. Oikealla kyynärpäällä voi vinkata takana tulevaa menemään oikealta ohi. Keulamies hidastaa tämän jälkeen nopeuttaan 1-2 km/h, ja takaa tuleva porukka ajaa kiihdyttämättä oma linjansa säilyttäen oikealta ohi.

Ajoaika 4h 22 min, matkaa 102 km ja nousumetrejä tasamaalle sopivasti 930 (GPS-nauhoitus unohtui laittaa alusta alkaen päälle).

Torstaina jälleen mahdollisuus yhden unelman toteuttamiseen: nousu tarunhohtoiselle Col de l’Izoardille. Kuinka kävi, siitä seuraavassa tarinassa.

Kategoria(t): Matkakertomus | Avainsanat: , , | Kommentoi

Alppihuiputtajien Huilileiri – Päivä 4: Kahden solan kautta Italiaan

silhuetit

 

Tiistai oli ennakkokaavailuissa rankin huilipäivä. Ohjelmana oli ensin nousta Val d’Iseren kylään ja sitten ylittää kaksi vuoristosolaa: Col de l’Iseran ja Le Col du Mt. Cenis. Edellinen on Alppien korkein asvaltoitu päätiesola. Huippu n. 2770 metrissä, ja nettonousua sinne majapaikastamme n. 1900 metriä – käytännössä 42 km:n ylämäki! Jälkimmäinen sola johdattaa tosi kauniin Lac de Mont Cenisin järven yläpuolelle, ja sieltä tie vie järven taitse ja aikanaan Susan kaupunkiin Italiaan. Tiisataina myös vaihdoimme majapaikkaa, joten osa joukkueesta (Miksu, Matti, Pasi) sai osakseen ajohukin vuokrapakullamme.

 

IMG_0853

Edellisillan huolellisten ennakkovalmisteluiden ansiosta polkaisimme liikkeelle jo klo 8. Tuossa vaiheessa aurinko ei vielä lämmittänyt, ja nousu kohti Val d’Isereä oli koleahko seitsemisen astetta. Autoliikenne oli tuohon aikaan ikävän vilkasta ja meluisaa. Myös tietyöt ja kapeat tunnelit haittasivat useaan otteeseen matkantekoa. Ei siis aivan nautinnollisin nousu. Val d’Isereen pääsy kuitenkin palkitsi vaivat, ja erityisesti Late oli innoissaan suosikkihiihtokeskuksensa jälleennäkemisestä, nyt pyöräilyn merkeissä. Nautimme kylässä erinomaisesta maitokahvista ja hilloleivistä. Vaihdoimme myös autokuskia. Miksu hyppäsi nyt pyörän sarviin ja Matti jatkoi Transitilla.

WP_20140923_10_57_05_Pro WP_20140923_11_13_38_Pro

Val d’Iseren jälkeen tie rauhoittui tyystin, ja saimme keskittyä meditatiiviseen nousuun kohti Col de l’Iserania. Päivä paistoi jäsenet sopivaan nousulämpöön. Erityisesti Pasia oli kiinnostanut se, miltä tuntuu nousta noin korkeassa ilmanalassa. Ja kyllähän 2500 metrin korkeuden jälkeen puuskutus oli kaikilla huomattavan raskasta vaikka nopeus oli kaikilla alle 10 km/h. Miksu taisi tuoreimmilla jaloillaan ehtiä huipulla ensimmäiseksi. Maininnan arvoinen oli myös Laten rutistus takamatkalta, kuin myös loppusuoran irvistyksensä.

IMG_0895IMG_0901IMG_0912 IMG_0898

 

 

IMG_0907

 

 

 

 

Huipulta laskeuduimme vastatuulessa Lanslevillardin kylään. Matkan varrelle osui Bessansin ampumahiihtostadion. Nautimme Lansevillardin keskusaukion kaivolla iltapäivän auringossa aamulla mukaan pakkaamistamme eväistä ja mietimme seuraavaa etappia. Pasi uhrautui ajamaan autolla matkatavarat Bardonecchiaan majoituspaikkaan ja sitten moottoritietä muita vastaan Susaan. Vähältä piti, etteivät Late ja Heikki jättäneet tässä vaiheessa leikkiä kesken, ehkä aamun nousun ja vastatuuliosuuden kypsyttäminä. Onneksi Masa rohkaisi jatkamaan ja lupasi vetää letkan ylös solaan. Kylästä noustiin 700 metriä, enimmäkseen kauniin lehtikuusimetsän siimeksessä 6-10% nousukulmaa. Tuuli oli huomattavan navakka, ja enimmäkseen vastainen. Pahoista ennakkoaavistuksista poiketen nousu sujuikin kaikilta aika helposti. Paljolti kiitos Masan vetoavun.

WP_20140923_16_07_33_Pro

Perillä solassa alkoi valjeta, ettei tätä kokemusta olisikaan kannattanut mistään hinnasta jättää väliin. Ylänköjärven maisema oli sanoinkuvaamattoman kaunis, ja ajo ylängöllä oikein leppoisaa. Järven patovallin jälkeen alkoi unelmalasku Susaan. Päällyste oli erittäin hyväkuntoinen, laskukulma enimmäkseen 10%, ja mutkat säännöllisen muotoiset. Lasku oli siis puhdasta nautintoa – parhaimmillaan kuin carving-lasku hiihtorinteessä. Matti ja Heikki taisivat lasketella ripeimmin, jälkimmäisen nopeimman kilometrin keskinopeus 62,1 km/h ja huiput yli 70 km/h. Lasku tuntui jatkuvan loputtomiin. Sentään saimme pysäytettyä Susan kaupungin keskusaukiolla ja etsittyä sopivan terassikahvion ansaituille espressoille ja palautussoluille!

WP_20140923_17_30_18_Pro

Sivuhuomautus | Julkaistu by | Yksi kommentti

Alppihuiputtajien huilileiri: Päivä 3 – lepopäivä

Kolmanneksi leiripäiväksi oli luvassa hyvää keliä. Kuivaa mutta mahdollisesti tuulista huipuilla. Lepopäivän ratoksi suunnitelmana oli nousta Les Arc 2000 ja Les Arc 1800:aan ja sitten perään lasku kotilaaksoon, nousu Aimen kautta pohjoisrinteelle ja sitä pitkin  takaisin kohti Bourg Saint Mauricea ja majapaikkaa. Vaakamatkaa kertyi päivän päätteeksi 100 km ja nousua 2400 m.

huoltotoimiaEdellisen päivän ankara huiliminen oli ilmeisesti kantanut veronsa, sillä kellään ei ollut erityisempää kiirettä kasteen ja sumupilvien sekaan. Niinpä aamu omistettiin huoltotoimille. Pyörien ketjut olivat kuivat ja jarrupalat lähes lopussa sateisen alamäkiajon jäljiltä. Lisäksi piti tietenkin täydentää elintarvikevarastoja.

Matkaan päästiin klo 11:15, kuten oltiin ajateltukin. Vuokraisäntä Ben ei avannut oveaan kolkutteluistamme huolimatta. Niinpä päivän etappi hoidettiin jo tutulla viiden hengen seurueella. Illalla Ben sitten kertoi, ettei ollut kuullut koputuksia. Harmi, mutta löydettiinpä reitti ominkin voimin, tai oikeastaan joukon suunnistajakuuluisuuden Pasin ansiosta.

nousussa

 

WP_20140922_13_58_48_ProLes Arcsin hiihtokeskukset olivat kuin aavekaupunkeja. Teiltä olivat vielä hiekoitussepelit talven jäljiltä poistamatta. Tuloksena kaksi rengasrikkoa. Mitään palveluita ei ollut avoimena. Aamupäivän kahvituokiota jouduttiin siksi lykkäämään iltapäivään. Sen sijaan nautittiin epätavallisen lämpimästä auringonpaisteesta ja omista eväistä. Kofeiinin puutteen ja blogipäivitysten aiheuttaman univelan siivittäminä ei tarvittu kuin sopiva vaaka-asento, ja koko joukkue vaipui unten maille. Lepopäivän teemaan sopivasti.

 

lepopaivan ratoksi

 

 

 

Alemmasta Les Arcsin hiihtokeskuksesta matka jatkui hauskaa pyörätietä lasketellen, kunnes liityimme upeissa alppimaisemissa kiemurtelevaan maantiehen. Tällä kertaa oli maisemia lupa ja aikaa jäädä ihastelemaan.

alppinautintaa

Aime

Laakson pohjalta löytyi jälleen uusi pyörätie, joka seuraili vauhdikkaan joen vartta Aimen kylään. Sieltä n. 600 metrin nousu ylemmäs rinteeseen Laten parin sadan metrin kaulan turvin vetämänä. Sillä kaulalla tulivat edellispäivän kommentit kuminauhan venymisestä kuitattua. Loppumatka Bourg Saint Mauriceen oli helppoa laskettelua, kukin omalle tyylilleen uskollisesti.

day 3  combined

 

 

 

 

 

Sivuhuomautus | Julkaistu by | 2 kommenttia

Alppihuiputtajien huilileiri: Päivä 2 – hikeä ja horkkaa

route

aamiainenHuilileirin 2. päivän aamu valkeni aurinkoisena. Vähänpä tiesimme mitä säitä päivällä oli varattuna. Reittisuunnitelma oli polkea Bourg Saint Mauricen majoituspaikasta Col du Petit Saint Bernardin kautta Italian puolelle ja Courmeyeriin. Sitten samaa reittiä takaisi

Koskapa odotettavissa oli jo vähän kohtuullisemmin vaakakilometreja (112 toteutui) ja nousua (2750 toteutui), kunnon aamiainen oli paikallaan. Sipoosta oli Apukuskin mukana kulkeutunut luomuryynit puuroon, ja Miksu laitteli tuhdin aamiaishöystön lisäksi eväspatongit joka äijälle. Ja niinpä oli suut messingillä matkaan lähdettäessä.

WP_20140921_09_32_55_Pro

Ensimmäinen nousu meni tuorein voimin. Nousun loppua kohden intouduttiin koettelemaan muutamia iskuja, kuinkas muuten. Ja saatiinhan viiden miehen kuminauhan välit jonkin verran venytettyä ennen huipun tavoittamista.

eka nousu

Lasku Col du Petit Saint Bernardista kohti Aostan laaksoa antoikin sitten jo esimakua meille varalla olleesta säästä. Huipun kahviossa kaminan lämmöstä ja kahveista nautiskellessamme tuuli oli yltynyt ja sadekuuro kastellut ja liukastanut tien. Joka miehellä tietenkin takapuoli, hanskat ja kengät läpimärkinä jo muutaman sadan metrin laskun jälkeen. Late taisi kärsiä kylmästä pahiten. Jopa siinä määrin, että puolimatkaan osuneessa kylässä hän viritti totaalisesti sääntöjen vastaiset kengänsuojat. Courmeyeriin oli laakson pohjan jälkeen taas pientä nousua, ja sen aikana päästiin lämpimässä auringonpaisteessa vaihteeksi keventämään varustusta.

courmeyeriin

Courmeyrissä oli syytä taas tankata energiavarastoja. Kahvituokion jälkeen takaisin vajaan 1200 metrin  nousuun samaa reittiä vastakkaiseen suuntaan. Poljettiin rauhallisesti, koska Mixu oli toipilaana mukana ensimmäistä päivää flunssan jälkeen. Vuoristoeksperttimme Late oli luvannut, ettei sateesta enää tarvitsi kärsiä. Niinpä sitten jouduimmekin ukkoskuuroon jo muutaman sadan metrin nousun jälkeen. Vettä sekä viimaa riittikin melkein huipulle asti. Siellä lämpötila sentään kuusi astetta plussan puolella. Jo tutuksi käyneen kahvilan kaminan tuli oli päästetty iltaa kohden sammumaan, joten siitä ei ollut varusteita kuivattelemaan tai miehiä lämmittelemään. Eipä siis muuta kuin viimeiseen laskuun kohti Bourg Saint Mauricea, kuka mitenkin lähellä hypotermiaa.. Pasin kommentti oli kämpille päästyämme, että olisi koska vain vaihtanut viimeisen 1300 metrin laskun kilometrin nousuun!

loppulasku

Huomenna uusi päivä, ja tarkoituksena ottaa englantilainen vuokraisäntämme Ben mukaan lenkille!

Kategoria(t): Uncategorized | 2 kommenttia

Alppihuiputtajien huilileiri: Päivä 1 – rento aloitus

Ohhoh. Onpa ollut niin kiireinen pyöräilykesä, ettei ole ehtinyt Hiilarikuuriin kajota. Täytynee tehdä kooste päätapahtumista, jotta historiankirjoihin jäävät mm. meikäläisen ensimmäiset lisenssikisat Riihimäellä, Asiagon suunnistus-/pyöräilyleiri sekä ISM-maantie- ja tempokisat. Mutta sitä ennen kotiväkien pyynnöstä lähes ajantasaista raportointia Alppihuiputtajien (Apukuski, Heliveikki, Late Mixu, Pasi) huilileiriltä Ranskan ja Italian Alpeilta.

Matkan alkujärjestelyt sujuivat kuin rasvattuina. Aamulento Geneveen  saapui etuajassa. Kentältä vuokrattiin etukäteen varattu Ransiitti, johon mahtuivat niin miehet, matkatavarat kuin viisi polkupyörääkin. Neljä pyöristä vuokrattiin ProVelo -liikkeestä Annecysta. Tätä liikettä voimme lämpimästi suositella. Särmää palvelua ja laadukasta tavaraa. Seuraavaksi nopealle lounaalle.

IMG_0816

Annecyssa tankkasimme tulevaa vuoristoetappia ennakoiden oikeaoppista ravintoa.

Annecyssa tankkasimme tulevaa vuoristoetappia ennakoiden oikeaoppista ravintoa.

 

 

 

 

 Aurinko paistoi, lämpötila 22 astetta, ja mielialat sen mukaiset. Pyörien päälle päästiin vähän etuajassa klo 14:30. Suunnitelmana oli, että pääjoukko pyöräilee Albertvillesta pienen kukkulan yli majapaikkaan Bourge Saint Mauriceen.

day 1 route

Paku tien poskeen ja varusteet kuntoon

Paku tien poskeen ja varusteet kuntoon

 

 

 

 

 

 

 

  

Mixulla oli edelleen pieni flunssa päällä, joten autokuskin valinnasta ei syntynyt sen kummempaa arpomista. Hän siis pakulla vuorten yli valmistamaan sijaa, ja muut kipuamaan kohti Cormet de Roselendia, etapin korkeinta kohtaa.  Ja sehän saavutettiinkin leppoisan kipuamisen jälkeen. Sää puolipilvinen, melkein tyyntä.  Lämpötila laaksossa siis 22 astetta ja huipullakin vielä 14.  Lisää vaatetta päälle ja pikaiset valokuvat. Sitten jäljellä enää lasku Bourg Saint Mauricen kylään ja muutaman kilometrin polkaisu majapaikaamme. Päivän saldo 65 km, nousua 1725 m ja tiimaa 3h 52 min.

Mikä parasta, pyöräilypäivä päättyi suoraan Mixun kattamaan päivällispöytään. Putkeen meni muutenkin, ainakin siihen saakka kunnes pari sankariamme pääsivät pyykin pesuun. Ehtivät jo saada kehut, kuinka kuivaa pyykkiä tuli, mutta tarkempi tutkimus: ehjänä säilynyt pesuainekapseli (?) jaa jaa se olikin kuivausrumpu eikä pesukone!

 

 

039 046 043

Sivuhuomautus | Julkaistu by | Avainsanat: | 2 kommenttia

Kevätpolkaisu 2014

Kevätpolkaisun lähdössä

Idea tähän tapahtumaan osallistumiseen tuli Peter Selinin Flandersin ympäriajon  Eurosport-selostuksesta. Siinä hän taisi sitä vähän mainostaa. Saman tien kävin netistä tarkistamassa. Ilmoittauduin muutaman viikon empimisen jälkeen, kun ennakkoilmoittautuneiden listalle alkoi ilmaantua tuttuja nimiä.

Jotenkin siihen malliin olin tuumaillut, että tämän kesäkauden voisi ottaa tuntumaa yhteislenkkeihin ja kuntoajoihin. Siihen Kevätpolkaisu olisi oiva avaus. Oikeat kisat ja tosi nöyryytykset voisi sitten lykätä vaikka ensi kauteen tai hamaan tulevaisuuteen.

Sattumoisin edeltävällä viikolla soitti Late Myöhänen ja peräsi Kanarian-leirin suurisuisten möläytysten pitävyyttä. Silloin oli puhetta, että voisihan sitä kokeilumielessä lisenssin hankkia ja käydä katselemassa miltä oikeiden kisakuskien selät näyttävät lähtösuoralla. Nyt ollaan sitten kumpikin yllytyshullu lisensoituja CCH:n jäseniä ja nimet tulevan viikonlopun AHH-etappiajon H50-lähtölistalla.

Kevätpolkaisun aamu valkeni varhain ja usein. Epäilemättä edellisillan tunnollisen nestetankkauksen vaikutuksesta. Kello viiden aikaan päätin säädylliseksi  lopullisesti nousta ylös viimeistelemään hiilihydraattitankkausta. Huoltojoukoiksi rekrytoimiani perheenjäseniä olin illalla vannottanut heräämään ajoissa, ettei myöhästyttäisi lähdöstä. Kilpailunumeron olin etukäteen taivutellut keravalaisen kollegani hakemaan paikallisesta Intersportista. Näin oli järjestävä seura suositellut kisakeskuksen ilmoittautumisruuhkan välttämiseksi.

Aamun valmistautuminen sujuikin kuin nakutettuna, osin hyvissä ajoin laatimani 29-kohtaisen varustelistan ansiosta. Matkaan päästiin kahdeksan minuuttia aikataulusta myöhässä, mutta sen ajattelin kuroa kiinni astetta raskaammalla kaasujalalla. Tosin poikani ehdotti että jos hän kuitenkin ajaisi, niin minä voisin vaikkapa keskittyä kisan mielikuvaharjoitteluun. Takapenkin suunnaltakin kuului siipan mutinaa, että palautuu mieleen mikä oli tunnelma, kun hän vei silloin alakouluikäisiä lapsiamme heidän ensimmäisiin suunnistuskisoihinsa.

Talman koululla oltiin sopivasti paikalla jotakuinkin samaan aikaan kuin ensimmäiset järjestävän seuran edustajat. Sitten olikin aikaa kauniissa kesäaamussa istuen odotella muita kilpailijoita,  kuunnella kuulutukset ja kilpailuohjeet kolmeen, neljään kertaan ja miettiä vielä tavoitteita kisaan. Ne kiteytyivätkin selkeiksi: 1) välttää kasat 2) ajaa maaliin asti eli 2 x 45 km  ja  3) roikkua valitussa joukossa ja välttää sippaaminen.

Puoli tuntia ennen lähtöä  paikalle kurvaa pölypilvessä vielä  yksi  paku ja eikös sieltä vääntäydykin ulos Team Orvokin ydinjoukkio. Luojan lykky, sillä M:stä sain oivan oppaan kuntokisan saloihin. Lähtöviivalle sijoittumiseen tarvittiin taktista silmää ja arviota siitä, mistä kohtaa joukko katkeaa (minä: “ei hitto kyllä näin eteen voi mennä, mene vain sinä, niin minä ehkä pakitan tuonne peremmälle”).

M ei ottanut vastalauseita kuuleviin korviinsa, ja niin startattiin ehkä 50 ensimmäisen joukossa. Alkupätkä ajeltiin kolmeakymppiä johtoauton tahdittamina ja järjestäydyttiin jonkinlaiseen ajomuodostelmaa. Kun kontrolli poistui, Apu- ja muut pro-kuskit kiihdyttivät saman tien omille teilleen, eikä heitä ennen maalia enää näkynytkään lukuunottamatta muutamaa selkä edellä vastaan tullutta optimistia. Muista ajajista syntyi toinen pääjoukko, jota myös koko matkan johdatti  turva-auto. M:n nenä oli  vainunnut oikein, sillä pian huomasin meidän kummankin sijoittuneen tuon joukon ensimmäiseen kolmannekseen.

Ensimmäiset kilometrit olivat myötätuulen ja loivan alamäen turvin melko vauhdikkaita, sellaista ehkä neljääkymppiä. Noin kymmenen kilometrin kohdalla napsautin kellon ensimmäistä kertaa näyttämään sykkeitä ja kadenssia. Vähän ällistytti, että syke näytti jumittuneen VK2-alueelle eikä tuntunut missään, kun arkioloissa yksin ajaessa PK2:kin pitäminen jo usein kehtuuttaa. Adrenaliinihuuruisen kisatunnelman vaikutusta ilmeisesti, ja lähituntumassa ajaminen keskitti ajatukset suoritukseen omien tuntemusten sijaan.

Keskinopeus tasaantui joukollamme 36 km/h vaiheille, ja meno tuntui omalle kunnolleni ainakin alkuun oikein sopivalta. Jopa siinä määrin, että rohkaistuin  vetämään joukkoa useaan otteeseen. Muutaman kerran ehkä turhankin pitkiä vetoja vastatuuliosuuksilla. Niiden seurauksena sain sitten jonkin aikaa tasoitella hengitystä, syödä ja juoda turvalliseen paikkaan joukossa jättäytyneenä. Näistä mokista M  jälkikäteen vähän moitiskeli, mutta hei, kuntoajostahan tässä oli kyse. Pienoinen yllätys oli, kuinka harva joukosta kävi kävi tuulta halkomassa, samat puolen tusinaa tyyppiä jotakuinkin koko matkan. M:n heitto  porukassa koko matkan polkeneelle ja loppukirin turvin maaliviivan ensimmäisenä ylittäneelle oli, että päätithän  sitten sinäkin kerran vetää joukkoa!

Ensimmäisen kiekan lähestyessä loppuaan alkoi tuntua ihan mahdolliselta että tavoitteeni numero kolme  täyttyisi, jos vauhti pysyisi samanlaisena toisella kierroksella. Ykköstavoitekin tuntui ihan mahdolliselta. Ympärille oli ryhmittynyt  selvästi kokenutta joukkoa, joka ajeli tosi johdonmukaisesti ja toisti varoitusmerkit ja huudot oikein tunnollisesti. Paippisten moottorikahvilan kuoppaisissa kurveissa etäisyydet kasvatettiin ja vauhtia hidastettiin turvalliseksi kuin yhteisestä sopimuksesta.

Toinenkin kierros tuntui yllättävän helpolta, paitsi omissa vetovuoroissa tai jos oli kuminauhaa kurottavana kiinni, kuten muutamaan otteeseen oli. Ajoittain oli jopa varaa kiinnittää huomiota reitin varrelle vilkuttamaan ja valokuvaamaan kertyneisiin maalaisiin ja letkaa ohittaessaan iloisesti torvella tervehdystä soittaviin autoilijaveitikoihin.

Mielessä vain jäyti pelko siitä, koska porukka alkaisi hilata nopeutta kipurajalle. Odotin että viimeinen kymmenen kilometria mentäisiin ihan sumussa, mutta mitään iskua ei kuulunut. Eikä kummempaa tapahtunut  viiden tai kolmenkaan viimeisen kilometrin kohdalla. Sentään käännyttyämme kohtuullisesti nousevalle ehkä kilometrin loppusuoralle tahti alkoi kiihtyä. Liimauduin M:n takapyörän tuntumaan ja kiihdytin porukan mukana minkä pystyin. Maaliviiva tuli vähän yllättäen, ja sen ylitin lähes maksimisykkeillä sijalla 49. Lopputuloksissa eroa kärkeen kolmisentoista minuuttia.

Olo oli ajon  jälkeen rehellisesti sanottuna suurenmoinen. Sijoitus ja aika eivät absoluuttisessa vertailussa tietenkään olleet kummoiset. Mutta asettamani tavoitteet toteutuivat kaikki, ja tulos oli parempi kuin etukäteinen mielikuvani suorituskyvystäni.

Kategoria(t): Treeni- / ajokokemus | Kommentoi

Ameriikan raitilla

Ilmoittauduin kilometrikisaan Team Orvokin väreissä ja jouduin heti vapun jälkeen työmatkalle USA:n länsirannikolle Redmondiin Seattlen lähimaille. Pyöräilykilometreja ei kertyisi raportoitavaksi viikkoon. Ohjelman mukaan pääsisin parhaassa tapauksessa muutaman kerran juoksulenkille. Ei kovin hyvä alku joukkueelle, joka heti kärkeen koki miehistötappioita taistelussa koiranulkoiluttajia vastaan.

Taivaallinen johdatus

Maanantai oli sitten matkapäivä. Lähtö kotoa klo 6:30 aamulla ja saapuminen määränpään hotellille 22 tuntia myöhemmin. Päätin näyttää orastavalle jetlagille kuka käskee. Lähdin saman tien lenkille läheisen joen rannassa kulkevalle ulkoilutielle. Lyhyehkön juoksun jälkeen havaitsin kyltin joka ilmiselvästi opasti pyöräliikkeen suuntaan. Sehän oli pakko käydä tarkistamassa. Ja eikö vain sieltä löytynytkin mitä parhaiten varustettu putiikkki. Oikea Eldorado. Tarjolla käsintehtyjä titanium-runkoja, viimeisimpiä Colnagoja ja käsittämätöntä kyllä Dogma-esittelypyöriä koeajettaviksi.

Tässä kohtaa on ihan pakko ottaa takauma viime kesän keskusteluun, jonka kävin Redmondista Espooseen pari vuotta sitten muuttaneen kollegani kanssa. Hän kertoi hankkiutuneensa ensi viikkoinaan Suomessa pyöräliikkeeseen. Aikeensa oli hankkia polkupyörät koko perheelle. Sattui vain niin, että kello oli jo puoli, ja liike olisi tasatunnilla kiinni. Myyjä pyysi kollegaa tulemaan seuraavana päivänä uudestaan. Veisihän noin iso transaktio enemmän kuin puoli tuntia aikaa. Ymmärrettävästi kollegan seuraavan päivän ohjelma vei aivan toisaalle, ja episodista riittää hänellä tulevina vuosina ihmettelemistä ameriikanystäviensä kanssa.

Takaisin Redmondiin ja löytämääni pyöräkauppaan. Ystävällinen kaveri tiskin takana pahoitteli että kaikki Dogmat ovat nyt varattuina ja joutuisin tyytymään kerppaiseen Bianchiin ja sen keskivertoihin Ultegra-osiin. Vastasin, että olisin oikein tyytyväinen tuollaiseenkin vuokrapyörään. Luotto- ja ajokorttini sen sijaan eivät sattuneet mukaan lenkkivarustukseen. Olisikohan mahdollista minun pinkaista takaisin hotellille niitä noutamaan ja hoitaa muodollisuudet mikäli ehtisin takaisin vähän ennen klo 19 sulkemisaikaa? Kaveri kuittasi tuon kysymyksen nauraen ja sanoi että tuohan juuri on heidän busineksensa kulta-aikaa. Monet pyöräilijät tulevat toimittamaan asioitaan pyörälenkin jälkeen juuri ovien sulkeutuessa.

Minuuttia vaille seitsemän palasin sitten liikkeeseen hikeä valuvana. Osoittautui ettei lainasta tarvitsisi maksaa mitään – esittelypyörä! Kun kaveri kysyi kuinka kauan haluaisin pyörää hallussani pitää, röyhkeyteni oli jo kasvanut paikallisiin mittoihin ja kysyin, että miten olisi neljä päivää. No problem Sir! Pani kyllä hetken ihmettelemään jenkkiläistä business-logiikkaa. Eihän nyt olisi vähäisintäkään mahdollisuutta että ostaisin koeajamani pyörän, kun osoitteenikin oli Marriot-hotellin.

Pyörälle löyti kätevä säilytystila hotellihuoneesta

Pyörälle löyti kätevä säilytystila hotellihuoneesta

Seuraavassa hetkessä yllätin sitten itseni ostamassa esittelypyörän väreihin sopivat Sidin maantiekengät. Ne kun olivat siellä niin paljon edullisemmat kuin Suomessa. Valot oli pakko hankkia, että pääsisin edes vähän ajelemaan huolimatta matkan jokaiselle päivälle klo 7-21 arvotusta ohjelmasta. Ja tietysti juomapullon matkamuistoksi. Näine hyvineni pyöräilin sitten takaisin hotellille pukemaan päälle pyöräilyvarusteet, jotka olivat sattumoisin jääneet matkalaukkuun varmaan joltain edelliseltä reissulta.

Marriot valet cycling

Marriot valet cycling

 

Valitettavasti työnantajan määräämä viikko-ohjelma oli oikeasti aika tiukka, ja pyöräilyyn avautui tilaisuus vain kahteen lyhyeen otteeseen. Reitti seuraili jo tutuksi käynyttä joen vartta sinne ja takaisin. Ulkoilutietä olisi riittänyt yli 50 km meren rantaan asti. Harmi kyllä se jäi ajanpuutteen tarkistamatta tällä kertaa.

Sammamish-joen vartta

Sammamish-joen vartta

 

Kategoria(t): Uncategorized | 2 kommenttia

Kaksi kevätaamua Siuntiossa

 

Sjundbyn kartano

Sjundbyn kartano

Työtehtävät veivät kahdeksi päiväksi ja yhdeksi yöksi Pickalan viereen Siuntioon. Käytin tilaisuutta hyväksi ja tutustuin lähistön tiestöön kumpanakin aamuna ennen töiden alkua. Myönnettäköön että ensimmäisen aamun lenkin aikana osallistuin pahan tapani mukaan puhelinkokoukseen kuulokenappi korvassa ajaen. Vähän meni ajaminen katkonaiseksi, kun jouduin kommentoimaan kokouksen aiheita useaan otteeseen. Kukin kommentti tietty vaati pysähdyksen, puhelimen taskusta kaivamisen ja äänivaimennuksen poiston.

Torstaiaamun reitti

Torstaiaamun reitti

Perjantaiaamun reitti

Perjantaiaamun reitti

 

 

 

 

 

 

 

 

Tyyniä aurinkoisia kevätaamuja olivat. Sattumoisin osuin ensimmäisenä päivänä Sjundbyn kartanolle, luulisin. Upea keskiaikainen kivilinna kosken äärellä. Oli tarkoitus jatkaa sen vieritse Niittykyläntietä, mutta se muuttuikin sorapintaiseksi, enkä halunnut riskeerata tilaisuuden alkuun ehtimistä rengasrikolla. Niinpä päätin kääntyä takaisin ja palata samaa reittiä.

Perjantaiaamuna sitten tutustuin Läntiseen Kuninkaantiehen ja Degerbyn tiehen. Kuninkaantie oli lyhyt yksityistieksi merkitty öljysoratie, jolle oli päällysteen kunnosta päätellen  tehty ylläpitotöitä viimeksi Ruotsin vallan aikana ja kuninkaan kitsaalla rahoituksella. Sen jatke Degerbyvägen  sitä vastoin oli moitteettomassa kunnossa. Se halkoi mutkitellen peltomaisemaa, jossa pääasiallisena viljelykasvina näytti olevan valmisnurmikko. Varmaan hienon näköistä kesällä, kun nuo pellot ovat vihreitä. Nyt olivat vielä harattavina. Degerbyvägen johti luonnollisestikin Degerbyhyn, jossa odotti uusi yllätys: iskelmätähti Kisu Järnströmin Degerby Deli -kauppa. Harmi kyllä, puoti oli  aamuvarhaisella kiinni. Täytynee käydä tarkistamassa paremman tilaisuuden tullen.

Kisun Degerby Deli -puoti

Kisun Degerby Deli -puoti

 

Sivuhuomautus | Julkaistu by | Kommentoi

CCH:n pääsiäisleirin yhteislenkki 20.4.2014

CCH:n pääsiäisleirin yhteislenkki 20.4.2014

Tänään oli jälleen uusi Eka Kerta, josta syntyi lopulta sykäys kirjailla ainakin itselle blogi-muistiinpanoja. Potkun antoi CCH:n pääsiäisleirin yhteislenkki nro 3 Kuusijärveltä.

Matti oli tuolle lenkille houkutellut. Arvelutti lähteä mukaan, kun ryhmäajamisesta ei ollut kokemusta kuin maksimissaan viiden hengen porukalla Kanarian leiriltä viime joulukuulta. Ja sentään nyt luvassa järjestäytynyttä urheilua pyöräseuran nimissä. Keskaritkin varmaan ihan tolkuttomat.

Varmuuden vuoksi jätin perjantain ja lauantain yhteislenkit väliin. Kävin yksin testaamassa varusteita ja kuntoa Nikkilän-Kulloon-Svartbäckin-Immersbyn lenkillä, 115 km . Ja lauantaina palauttava lenkki 40 km. Ei vakuuttanut. Tuulitakin hihatkin lepattivat. Siispä piti hankkiutua Velosportiin ostamaan uusia timmimpiä vetimiä. Olinhan juuri saanut luetuksi loppuun suurenmoisen opuksen ”Midlife Cyclist”, jonka syvin viisaus kuuluu: ”Buy the best to look the best to be the best”. Uusien varusteiden tuoman itsevarmuuden turvin syntyi vakaa päätös osallistua sunnuntain yhteislenkille.

Aamulla jäi sitten herätyskello virattomaksi ja sykkeet huitelivat anaerobi-kynnyksellä jo romppeita kokoillessa. Sen verran olin epävarma vastaisesta jaksamisestani, että päätin autoilla Kuusijärvelle. Sentään kolmekymppiä suuntaansa. Ajaessa iski paniikki. Olikohan sittenkin vikatikki laittaa uudet spandeksit päälle? Mahtaa konkareita naurattaa, kun noviisi elvistelee hienoissa tekstiileissään eikä osaa, saati jaksa ajaa joukon tahtiin?

Huoli osoittautui jo parkkipaikalla aiheettomaksi. Autojen uumenista ilmaantui toinen toistaan upeampia hiilikuituluomuksia, joita kasailtiin ja säädeltiin pieteetillä ja kadehdittavalla asiantuntemuksella. Lähtöpaikan vallitseva asustus oli kuin Assoksen ja Sidin web-katalogeista. Ja ne pyörät! Yhdenkin Cervelon omistaja kertoi ajokkinsa arvoksi 16 tuhatta euroa. Oma Orbea alkoi tuntua Orvokilta ja muutenkin varustus enemmän yhteismitalliselta kantajansa kanssa.

Mutta sitten kävi käsky matkaan. Miehet tähän letkaan ja junnut jää pois kyydistä! Matti huikkasi että tuo juna on meidän ja liityimme porukan jatkeeksi. Totta puhuen olin toivonut junnujen liittyvän joukkoon, jottei tarvitsisi paluumatkaa ihan yksin polkea. Mutta pian alkoi ajo sujua. Ja mikä mahtava uskomaton uusi kokemus ajaa ehkä kolmenkymmenen ajajan tuottamassa imussa ja renkaiden kohinassa!

20140420 Reitti

 

Reitti kulki pikkuteitä jotakuinkin suoraan pohjoiseen, Mäntsälään ja sitten Järvenpäähän ja Tuusulanjärven kiertoon. Kävin tunnollisesti vuorollani vetämässä letkaa, kunnes paluuosuudella ennen Tuusulaa vetovuorosta jäätyäni ylämäessä hapotti niin perusteelliseti, että olin tippua pääjoukosta. Onneksi matkan varrella juttukaveriksi tullut Akilleksen kaveri kannusti tsemppaamaan sen verran, että pääsin takaisin roikkumaan joukon imuun. Pian voimat virkosivatkin niin, että loppumatka sujui kohtuullisesti vetoihinkin vastaten.

Matkaa lopulta 98 km, keskinopeus 34,3 km/h. Käsittämättömän hieno ilma. 15-17 astetta lämmintä, aurinko pilvettömältä taivaalta ja lähes tyyntä. Konkareiden mukaan leppoisa tasainen lenkki. Itselleni ehkä vähän tiukempi, mutten lopulta ollutkaan erityisen puhki Kuusijärvelle palattuamme. Pääsiäismaanantaina taitaa kuitenkin jäädä yhteislenkki väliin pääsiäisillallisella veljen luona nautitun viinimäärän takia. Vaihtoehtona kyykyttää privaattilenkillä omia kavereita nyt jo kertyneen vankan peloton-kokemuksen antaman karisman turvin.

Kuva | Julkaistu by | 2 kommenttia